Sonetti 51

2012

Description

In EnglishSuomeksi

William Shakespeare’s Sonnet 51 describes the pain of separation from the loved one caused by a journey that the protagonist has to make. In the poem the poet’s old and lazy horse is portrayed as the writer’s brother-in-arms in the struggles of love, and functions as a vehicle for both the reluctant, real departure and the future anticipated joy and extremely swift return. Dealing with these two time levels, the depressing and slowly passing present and the promising and intense future is the narrative leitmotif in Shakespeare’s pathetic love poem, which is appropriately flavoured with a slight irony.

Virtaperko’s setting of Sonnet 51 for male choir (TTBB) opens with the introduction, which portrays the unwillingness of departure using long hymn-like modal melody lines that are accompanied by the static stomping of the horse’s hoof. From Shakespeare’s textual motifs, the subjective perception of time has been raised to a musical focus, as the subtle changes of intensity of harmony, rhythm and metre reflect the concepts of the heavyweight sadness of the present and the accelerated, swift return of the future.

Sonnet 51 involves many individual solos and for the most of the time the voices are subdivided. The text is sung in Finnish (translation by Kirsti Simonsuuri, 2004) and the piece lasts 4 minutes. Sonnet 51 was commissioned by Polyteknikkojen Kuoro (The Polytech Choir).


Instrumentation

for male choir (TTBB) with 2 woodblocks

2012

Mieskuorolle 2011 sävelletty William Shakespearen Sonetti 51 käynnistyy lavean surumielisellä melodiaimitaatiolla, jota hevosen kavioiden kopinaa imitoiva rytmiaihe säestää. Sonetin teksti kuvaa yhtäältä rakastetusta erossa olemisen tuskaa, toisaalta jälleennäkemisen kärsimätöntä odotusta. Kertojan aisapari rakkauden myrskyissä on hänen vanha uskollinen hevosensa, jonka väsynyt kulkeminen näyttäytyy vastentahtoisen eron hetkenä hyväksyttävänä, mutta kihelmöivän paluumatkan matelevuudessa sietämättömän laahustavana. Kertoja kuitenkin tiedostaa, että kärsimättömimmän kaipauksen hetkenä “mikään hevonen ei voi pitää halun tahtia“, mikä antaa ratsulle lopulta synninpäästön. Runon eri nopeustasot – yhtäältä ratsun kaikissa olosuhteissa hidas kuljenta ja kertojan mielikuvituksen asettama valonnopeuden vaatimus – heijastuvat sävellyksessä melankolista verkkaisuutta katkovilla kiihdytyksillä ja teksturaalisilla tihentymillä. Teoksen huippukohta laajentaa kuoron 14 stemmaan, jotka sisältävät muutamia äärirekisterissä kulkevia soolo-osuuksia. Teknisessä vaikeudessaan ne samastuvat kertojan kohtuuttomuuteen suhteessa häntä kuljettavaan kaakkiparkaan. Runon hakeutuminen kohti sovinnollista, ymmärtävää loppua saa laulussa musiikillisen vastineensa teoksen sulkeutuessa rauhalliseen päätökseensä.

Sonetti 51 on Polyteknikkojen Kuoron tilaus ja sävelletty Kirsti Simonsuuren suomennokseen.


Instrumentation

for male choir (TTBB) with 2 woodblocks

2012