Mikko Raasakalle ja Gregory Barrettille vuonna 2010 kirjoitettu Glass Orifice tutkii klarinetin multifonien (hajasointien) tarjoamia mahdollisuuksia osana hienovaraista mikrointervallista säveltasomaailmaa.
“Glass Orifice (2010) on teos, jonka suunnittelu ja kypsyttely vei vuosia, mutta viimeistely varsinaisen sävellystyön käynnistyttyä tapahtui nopeasti. Aloitin kappaleen musiikillisen materiaalin keräämisen vuonna 2007 yhteistyössä Mikko Raasakan kanssa. Kartoitimme pehmeästi soivien hajasointien kirjoa, jonka tarjoamasta ehtymättömästä hyvin soivuuden runsaudensarvesta valikoin 97 itseäni eniten miellyttänyttä hajasointia. Ne toimivat Glass Orificen tärkeimpänä musiikillisena rakennusmateriaalina peilaten niitä mielikuvia, joita klassis-romanttisesta sointimaailmasta maksimaalisesti etäännytyt mikrointervallien verkostot minussa herättivät – äänen kulkeutumista lasisten onkaloiden läpi, heijastumista terävistä pinnoista ja siivilöitymistä hauraiksi valopinnoiksi.
Luonnollisen yläsävelsarjan samanaikaisesti soivista osasävelistä rakentuvat hajasoinnit ovat äänellisinä ilmiöinä tavattoman kaukana tasavireisen viritysjärjestelmän tasaisesti epävireisestä ja latteasta sointikuvasta. Mikrointervalliset hajasoinnit ovat ominaisuuksiltaan niin monimutkaisia ja hienovaraisia, ettei säveltäjä Glass Orificen kaltaisessa kappaleessa hyödy tippaakaan erilaisten nuotinkirjoitusohjelmien tarjoamasta nuottikuvan demoluontoisesta toistomahdollisuudesta – pikemminkin päin vastoin; niiden brutaalin standardoidusta demopalautteesta on säveltäjälle suoranaista haitaa. Pystyäkseni summitaisten arvausten sijaan ymmärtämään tarkasti, miltä erilaiset päällekkäiset hajasointipilarit oikeasti kuulostavat päädyin työstämään teoksen yksinomaan kartoittamieni klarinettiäänitysten pohjalta Applen alkeellista Garage-musiikkieditointiohjelmaa käyttäen. Näin toimien vein Glass Orificessa päätökseen viimeisen neljän vuoden aikaisen pyrkimykseni vapauttaa musiikillinen ajatteluni nuotinpallukoiden, tahtilajien ja tasavireisyyden masentavan ahdistavasta ikeestä: teoksen varsinainen musiikillinen keksintä tapahtui vailla yhdenkään nuotinpään raapustamista paperille säveltäjän silti pystyessä kontrolloimaan tarkasti teoksen jokaista ajan hetkeä. Sävellystyön välittömänä lopputuloksena oli siten nuottipartituurin sijaan klarinettisämpleistäni muokkaamani ja koostamani äänitiedosto, joka tietokoneen näyttöruudulta tarkasteltuna vastasi proportionaalista rytmi- ja dynamiikkapartituuria ilman säveltasoja. Teoksen työstämisen viimeisimmäksi toimenpiteeksi jäi musiikin kuulokuvan ja Garagen ruutuprinttien informaatiosisältöjen yhdistäminen ja esittäminen standardoidun notaation menetelmin. Tämän epäkiitollisen ja työlään transkriptoinnin lopputuloksena valmistui viimein mitä perinteisin esityspartituuri – nuotinpäineen, etumerkkeineen, tahtiviivoineen ja rytmiarvoineen kaikkineen.” (O.V. 09/2010)
Instrumentation
for 2 clarinets (in Bb)
2010
Press quotes
“Olli Virtaperko’s Glass Orifice (2010) for two Bb clarinets, constructed from a painstakingly sampled set of 97 “soft-sounding multiphonics,” and only later scored conventionally, suggests the interplay of sound and glass (glass orifices such as “Crystal Nostrils,” “Ear Canals of Glass” and “The Glass Anus”). The composer superimposes these exquisitely dissonant sounds, decidedly Ligeti-like at times, over natural harmonics, as well as with other extended effects as the five-movement work unfolds.” (Ronald E. Grames, Fanfare Magazine 24.3.2015)
