Ambrosian Delights

2013

Description

In EnglishSuomeksi

Ambrosian Delights, a concerto for Knifonium and Baroque orchestra (2013) is a crossover work that combines the subtle Baroque period instruments with the grooving new retro tube analogue synthesiziser, Knifonium. The 27-minute work consists of four attacca movements. The piece is also available as an arrangement for Knifonium and a standard contemporary chamber orchestra (2015).

The opening passage, Fat and Filth, offers an energetic and expressive beginning to the concerto. It uses the Knifonium’s low-frequency oscillator feature that creates different kinds of vibratos at different speeds. The composer’s choice, an extremely fast and wide vibrato, creates a chordal tremolo effect that is further intensified by tuning the instrument’s two voltage-controlled oscillators in parallel intervals. The trembling sound field of the Knifonium is gradually reduced to unisono, after which the ‘outrageous & filthy qualities’ of the Knifonium start to become dominant, eventually taking over the whole orchestra and leading to a Knifonium cadenza that continues attacca to the second movement – the subtle and fragile Ambrosian Delights.

The shakuhachi-like treatment of traversos, the overtone-searching Knifonium, the natural harmonics of the strings and the multiphonics of the reeds propel  the affective and transparent Ambrosian Delights towards the third movement, Passacaglia.

For the Knifonium soloist, the instructions for the third movement are simple: find the deepest, richest bass sound possible and fiddle around with the low register showing your sincerest and deepest respect for the great bass masters of the past and present and have fun. The ever-changing bass line under the stable harmonic sequence leads to a ten-minute finale, More is More.

The maximalist More is More has an exceptionally wide aesthetic scale ranging from uncompromizing modernism to grooving jazz and progressive rock. The jazz-improvisation-associated Knifonium instrumental solo leads to the finale’s last passage, which pushes the Baroque instruments to their limits. The concerto ends with a laconic request “as vigorously as humanly possible”, completing the piece with a climax.

With Ensemble Ambrosius’ Frank Zappa arrangements in the late 90’s, Olli Virtaperko already showed that the similarities between the performance practices of early music and those of contemporary popular music could be turned into fresh and relevant new musical expression.  Ambrosian Delights goes a step further by successfully combining a full Baroque orchestra with a purely synthetic instrument – something that never happened in Ensemble Ambrosius’s ‘authentic’ period instrument instrumentation. However, according to Virtaperko, Ambrosian Delights owes a great deal to Ensemble Ambrosius: “The intensive laboratory work we did with our Zappa arrangements proved to us that on very rare occasions it is possible to combine successfully two independent musical languages and create a balanced, true synthesis of the two. But it requires a huge amount of knowledge of those musical worlds that you intend to combine, otherwise you end up producing just utter bullshit. My history as a performing musician consists mostly of playing Baroque cello in early music ensembles, as well as in Ensemble Ambrosius and singing in the rock group Ultra Bra. Both of those experiences have been crucial for me in creating an understanding of how things work in those two seemingly separate musical universes. I feel that something like Ambrosian Delights was always there for me waiting to be written out and, thanks to Jonte Knif’s wonderful new instrument, this intention was finally turned into action.”


Instrumentation

for Knifonium solo and Baroque orchestra (in 415 Hz)

2013

2 traversos (1st doubling piccolo traverso)

2 baroque oboes (2nd doubling baroque oboe d’amore and oboe da caccia)

Baroque bassoon (doubling oboe da caccia)

Harpsichord, chamber organ and celesta/celestette or claviature glockenspiel (one player, three instruments – the part can optionally be realized with Roland C-30 digital harpsichord)

Percussion

Strings (3.3.2.2.1)

Knifonium soloist

for Knifonium solo and chamber orchestra (in 440-442 Hz)

2015

Flute (doubling piccolo)
Oboe
Clarinet (in Bb)
Horn (in F)
Bassoon

Harpsichord, chamber organ and celesta/celestette or claviature glockenspiel (one player, three instruments – the part can optionally be realized with Roland C-30 digital harpsichord)

Percussion

Strings (3.3.2.2.1)

Knifonium soloist

for Knifonium solo and sinfonietta (in 440-442 Hz)

2016

Flute (doubling piccolo)
Oboe
Clarinet (in Bb)
Horn (in F)
Bassoon

Harpsichord, chamber organ and celesta/celestette or claviature glockenspiel (one player, three instruments – the part can optionally be realized with Roland C-30 digital harpsichord)

Percussion

Strings (6.6.4.3.2)

Knifonium soloist


Press quotes

”The rhythmic groove then spacey harmonies of its first two movements link seamlessly into the cumulative build-up of a passacaglia, and the finale pursues is an animated course to its almost catchy ending.”

– Richard Whitehouse, Gramophone 1/2018

”Nostalgically futuristic Ambrosian Delights showcases the soloist Jonte Knif’s self-made analogue synthesiser, the knifonium. […] A joyous mixed-media composition that manages to maintain the listener’s attention throughout.”

– Juha Torvinen, FMQ 16 November 2017

“Olli Virtaperko’s concerto for Knifonium was a major event. Ambrosian Delights turned out to be a great piece of music. In his quest to combine the musical worlds of the Knifonium and the Baroque orchestra Virtaperko perfectly succeeded.”

– Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat 9 August 2013


Ambrosian Delights knifoniumille ja barokkiorkesterille (2013) on crossover-konsertto, joka yhdistää barokkisoittimien ja analogisyntetisaattoreiden modernin lippulaivan knifoniumin sointimaailmat. Vajaan puolen tunnin kestoinen teos koostuu keskeytyksettömän musiikillisen jatkumon muodostavasta neljästä osasta ja knifoniumin soolokadenssista. Tyylillisesti teos on pluralistisinta Virtaperkoa, musiikin tyylillinen kirjo liikkuu spektraalisten sointupilarien ja groovaavan rock-jazzin ääripäiden välillä.

Teoksen energisessä avausosassa Fat and Filth hyödynnetään knifoniumin matalataajuusoskillaattorin (LFO) avulla tuotettavia eri nopeuksisia vibratoja, jotka tremolomaisen nopeana ja laajaksi määriteltynä muuttaavat periaatteessa yksiäänisen knifoniumin rinakkaisintervalleissa liikkuvaksi sointusoittimeksi. Teoksen aloittava knifoniumin sykkivä ja rikas diskanttivoittoinen sointikenttä muutetaan asteittain unisonoon ja knifoniumin matalan rekisterin sointimaailma muuttuu osan edetessä dominoivaksi musiikilliseksi elementiksi.

Konserton soolokadenssi on sijoitettu poikkeuksellisesti jo ensimmäisen osan loppuun, mikä tarjoaa solistille mahdollisuuden esitellä kuulijalle uuden soittimen soinnillisia mahdollisuuksia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa teosta. Kadenssi nivoutuu saumattomasti teoksen toiseen osaan, transparenttiin ja värikylläiseen Ambrosian Delightsiin, jossa knifoniumia käytetään luonnollista yläsävelsarjaa tulkitsevana melodiasoittimena. Puhaltimien multifonit ja jousten luonnolliset huiluäänet tuovat spektraalisia sävyjä teoksen mukaan nimetylle hitaalle osalle.

Kolmas osa, Passacaglia, rakentuu barokkisen esikuvansa mukaan toisteisesta sointusarjasta. Epäsymmetrisen, kymmenen tahdin blokkeina kertautuvan sointusarjan pohjalla möyrii knifoniumin alati harmonisesti ja melodisesti muuntuva, soinnillisesti syvän täyteläinen bassolinja. Passacagliassa knifoniumia käytetään puhtaasti bassosoittimena, mihin soittimen subkontraoktaaviin ulottuva ääniala tarjoa optimaaliset edellytykset.

Teoksen päättävä maksimalistinen More is more liikkuu musiikkiestettisesti laajalla skaalalla jälkisarjallisuudesta groovaavaan jazziin ja progressiiviseen rockiin. Monia teräviä teksturaalisia leikkauksia sisältävän finaalin huipentaa fuusiojazz-vaikuteinen knifoniumsoolo ja teoksen päättävä kliimaksi.

Crossoverin lajityyppiin lähtökohtaisen negatiivisesti ja epäilevästi suhtautuva säveltäjä kommentoi knifonium-konserton säveltämistä ja suhdettaan crossoveriin seuraavasti: “Kokemukseni mukaan crossover-pyrinnön onnistumisen mahdollisuudet ovat yleisesti ottaen minimaaliset. Yritykset päättyvät tyypillisesti surkeaan, myötähäpeää herättävään taiteelliseen katastrofiin. Mahdollisuudet onnistumiseen ovat olemassa vain, mikäli rajoja ylittävällä ja tyylejä sekoittelevalla on syvällinen omakohtainen kokemus ja ymmärrys kaikista niistä musiikillisista maailmoista, joiden kesken sekoittelua ja “rajojen ylitystä” on tarkoitus kokeilla. Vuodet vanhan musiikin instrumentalistina ja vanhan musiikin esityskäytännön tutkijana, Enemble Ambrosiuksen Zappa-sovitusten tekekijänä ja esittäjänä sekä Ultra Bra -yhtyeen kanssa kiertäminen ovat tarjonneet minulle vahvan omakohtaisen tietopohjan populaarimusiikin ja barokkimusiikin esityskäytäntöjen yhteisistä kosketuspinnoista ja käytännön yhdistelymahdollisuuksista. Koin siksi olevani kykenevä tarttumaan onnistuneen crossover-teoksen säveltämisen mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen. Loppujen lopuksi Ambrosian Delightsin säveltäminen tuntui luontevalta jatkeelta sille laboratoriotyölle, jota Ensemble Ambrosiuksessa teimme ja joka johti Zappan musikin ja barokkimusiikin esityskäytäntöjen hedelmälliseen, uutta luoneeseen synteesiin. Oman lisäulottuvuuden konsertolle tarjosi mahdolisuus työskennellä ystäväni Jonte Knifin – konserton solistin, kanssani Ambrosiuksen perustaneen multi-instrumentalistin ja knifoniumin suunnittelijan – kanssa. Kun lisäksi teoksen tilanneen ja esitäneen Suomalaisen Barokkiorkesterin soittajistoon kuului lukuisia Ambrosiuksessa eri aikoina soittaneita muusikoita, muotoutui Ambrosian Delights mielessäni osaksi Ensemble Ambrosiuksen musiikillisen maailman konseptuaalista jatkumoa. Taiteellisesti Ambrosian Delights täyttää oman näkemykseni mukaan ne tiukat kriteerit, jotka onnistuneelle crossover-teokselle asetan. Osa teoksen kuulijoista ja arvioijista on ollut samaa mieltä, mutteivät suinkaan kaikki. Arvioijasta riippuen teosta on joko ylistetty merkittäväksi tapaukseksi, pidetty päätyönäni tai vastaavasti haukuttu tyhjäniloiseksi kavalkadiksi. Samaten kaikissa teoksen esityksissä yksittäisiä yleisön jäseniä on poistunut paikalta kesken esityksen. Ambrosian Delights tuntuu olevan teos, joka jakaa kuulijoiden mielipiteet, mitä on sosiologisesti kiinnostavaa havainoida: maailmassa jossa aidot vahvat tunteet ovat kaikki kaikessa näyttää Ambrosian Delights olevan kykenevä tuomaan ihmisistä esiin noita tunteita. Se, näyttäytyvätkö nuo tunteet myönteisinä tai negatiivisina ei ole tärkeää, tärkeintä on reaktio ylipäänsä.” (O.V. 10/2014)


Instrumentation

for Knifonium solo and Baroque orchestra (in 415 Hz)

2013

2 traversos (1st doubling piccolo traverso)

2 baroque oboes (2nd doubling baroque oboe d’amore and oboe da caccia)

Baroque bassoon (doubling oboe da caccia)

Harpsichord, chamber organ and celesta/celestette or claviature glockenspiel (one player, three instruments – the part can optionally be realized with Roland C-30 digital harpsichord)

Percussion

Strings (3.3.2.2.1)

Knifonium soloist

for Knifonium solo and chamber orchestra (in 440-442 Hz)

2015

Flute (doubling piccolo)
Oboe
Clarinet (in Bb)
Horn (in F)
Bassoon

Harpsichord, chamber organ and celesta/celestette or claviature glockenspiel (one player, three instruments – the part can optionally be realized with Roland C-30 digital harpsichord)

Percussion

Strings (3.3.2.2.1)

Knifonium soloist

for Knifonium solo and sinfonietta (in 440-442 Hz)

2016

Flute (doubling piccolo)
Oboe
Clarinet (in Bb)
Horn (in F)
Bassoon

Harpsichord, chamber organ and celesta/celestette or claviature glockenspiel (one player, three instruments – the part can optionally be realized with Roland C-30 digital harpsichord)

Percussion

Strings (6.6.4.3.2)

Knifonium soloist


Press quotes

”The rhythmic groove then spacey harmonies of its first two movements link seamlessly into the cumulative build-up of a passacaglia, and the finale pursues is an animated course to its almost catchy ending.”

– Richard Whitehouse, Gramophone 1/2018

”Nostalgically futuristic Ambrosian Delights showcases the soloist Jonte Knif’s self-made analogue synthesiser, the knifonium. […] A joyous mixed-media composition that manages to maintain the listener’s attention throughout.”

– Juha Torvinen, FMQ 16 November 2017

“Olli Virtaperko’s concerto for Knifonium was a major event. Ambrosian Delights turned out to be a great piece of music. In his quest to combine the musical worlds of the Knifonium and the Baroque orchestra Virtaperko perfectly succeeded.”

– Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat 9 August 2013